Veikkojen lautasen äärelle jää iso aukko

Jyrki Pellonperä ei ensi kaudella pelaa Eurajoen Veikkojen paidassa. Kuva: Juha Sinisalo

Porin Pesäkarhut lähetti tiistaina tiedotteen, jonka tärkein asia oli uuden kakkospelinjohtajan löytyminen. Sami Österlundin tukena ja aisaparina toimii tulevana kesänä Jyrki Pellonperä.

Porilaisilla oli syytä tyytyväisyyteen sopimuksesta. Kokenut lukkari on varmasti hyvä lisä valmennustiimiin ja ennen kaikkea oivallinen kouluttaja Pesäkarhujen lautasen äärellä toimivalle Minttu Vettenrannalle.

Sama siirto saa kuitenkin aikaan harmaita hiuksia 36 kilometriä etelämpänä. Pellonperän liittyminen Pesäkarhujen ryhmään on luja isku Eurajoen Veikoille.

Häntä ei tulevana kesänä enää nähdä eurajokelaisjoukkueen lautasen äärellä miesten suomensarjassa.

– Pellonperä oli ykköspesistason pelaaja. Olihan se meille ihan taivaan lahja, että hän viime kaudella meillä pelasi, Eurajoen Veikkojen puheenjohtaja Hanna Tuominen luonnehtii.

Toistaiseksi on auki, kuka Veikkojen lukkarina ensi kaudella pelaa. Muuten joukkueen runko pysyy varsin hyvin kasassa.

Joukkue on jo aloittanut harjoittelun tulevaa kautta kohti. Treenejä vetää uusi mies, sillä Veikkojen pelinjohtaja vaihtuu. Mika Turpela perii viuhkan Arto Feliniltä.

LUE LISÄÄ KELLO 00.01 ILMESTYVÄSTÄ NÄKÖISLEHDESTÄ

Hanki itsellesi lukuoikeus tilaussivulta. Esimerkiksi 24 tunnin lukuoikeuden voit tilata tekstiviestillä kahdella eurolla.

Mikäli olet jo Länsi-Suomen tilaaja ja olet aktivoinut tilisi verkkopalveluihimme, pääset kirjautumaan näköislehden pariin täällä.

Jos olet jo tilaaja, mutta et ole vielä aktivoinut tiliäsi, voit tehdä sen aktivointisivulla.