Aittakarinkadun liikenneympyrästä vain yksi tarjous

Rauman kaupungin tekninen valiokunta hyväksyi tiistaisessa kokouksessaan Destia Oyj:n tekemän tarjouksen koskien Aittakarinkadun ja Hankkarintien kiertoliittymää.

Destian tekemä 762 000 euron tarjous ylittää kunnan laatiman 659 200 euron kustannusarvion 15 prosentilla. Kaksivuotisen hankkeen kustannukset jakautuvat tälle ja ensi vuodelle. Ylittävää osuutta odotetaan siis ensi vuoden budjetista.

Huomionarvoista on, että muita tarjouksia ei tullut. Kunnallistekniikan johtaja Jaakko Aerila Rauman kaupungilta kertoo, että tarjousten puute oli iso pettymys.

– Täytyy selvittää, mistä johtuu. Tämä oli jo toinen kerta peräkkäin, Aerila toteaa viitaten Suvitien remonttiin. Siihenkin saatiin tarjous vain Destialta.

Päätöstä seuraa tavanomainen 21 päivän valitusaika. Sitten allekirjoitetaan sopimus ja tehdään tarvittavat katselmukset, minkä jälkeen työt voivat alkaa.

Itse liikenneympyrän rakentamisen lisäksi samalla korjataan putkistoja ja uusitaan valaistusta.

Risteyksen kautta kulkee erikoiskuljetusreitti, mikä on otettava rakentamisessa huomioon.

LUE LISÄÄ KELLO 00.01 ILMESTYVÄSTÄ NÄKÖISLEHDESTÄ

Hanki itsellesi lukuoikeus tilaussivulta. Esimerkiksi 24 tunnin lukuoikeuden voit tilata tekstiviestillä kahdella eurolla.

Mikäli olet jo Länsi-Suomen tilaaja ja olet aktivoinut tilisi verkkopalveluihimme, pääset kirjautumaan näköislehden pariin täällä.

Jos olet jo tilaaja, mutta et ole vielä aktivoinut tiliäsi, voit tehdä sen aktivointisivulla.