Arevan tilanne on edelleen arvoitus TVO:lle

Teollisuuden Voima kaipaa lisää tietoja Ranskasta, jotta voi varmistua Olkiluoto 3:n rakennustyömaan resursseista. TVO:n varatoimitusjohtaja kuitenkin vakuuttaa, että reaktori on aikataulussa.

| Päivitetty

Teollisuuden Voimassa ollaan edelleen epätietoisia Olkiluoto 3 -ydinreaktoria työstävän ranskalaisen Arevan tilanteesta. TVO:ssa on pelätty, että talousvaikeuksista kamppailevan sähköyhtiö Arevan tilanne heijastuisi resurssipulana Olkiluodossa.

– Ranskan ydinvoimateollisuuden uudelleenjärjestelyt ovat edelleen meneillään, TVO:n varatoimitusjohtaja Risto Siilos sanoi tiedotustilaisuudessa tiistaina.

Areva on fuusioitumassa sähköyhtiö EDF:n kanssa. Lisäksi odotellaan esimerkiksi Euroopan komission tukea. TVO käynnisti viime vuonna oikeusprosessin Arevaa vastaan tietojen saamiseksi.

– Haluamme varmistaa, että siellä on riittävät taloudelliset ja osaamiseen liittyvät resurssit, Siilos kertoi.

Olkiluoto 3 on Siiloksen mukaan kuitenkin aikataulussa. TVO odottaa reaktorille käyttölupaa työ- ja elinkeinoministeriöstä ensi vuonna.

Uuden reaktorin on edelleen määrä toimia täydellä teholla vuoden 2018 loppuun mennessä.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut