Auto ajoi toisen perään Hankkarintiellä – paikalle hälytetyllä palokunnalla ei tehtävää, mutta tuleen syttynyt kuusi aiheutti lentävän lähdön Unajaan

Kahden henkilöauton peräänajossa ei tapahtunut henkilövahinkoja. Unajassakin selvittiin säikähdyksellä.

| Päivitetty

Pelastuslaitos sai hälytyksen Rauman Hankkarintielle keskiviikkona puoli neljän aikaan.

Vähämaansillan ja Aittakarinkadun liikenneympyrän välisellä Hankkarintien pätkällä oli sattunut peräänajo.

– Siellä oli kahdessa autossa kaksi henkilöä eli kuljettajat molemmissa, eikä henkilövahinkoja sattunut. Palokunnalla ei ollut oikeastaan mitään tehtävää, kertoo päivystävä palomestari. 

Yksikköä kutsui hyvin nopeasti toinen tehtävä: vain varttia myöhemmin tehtiin hälytys pienestä maastopalosta. Paloautot saivat jatkaa matkaansa liikenneympyrän yli kohti kaupungin eteläosaa.

– Lähdettiin lennosta Unajaan. Omakotitalon pihassa sähköjohto oli hangannut kuusta vasten ja mennyt ilmeisesti rikki, palomestari selvittää.

Johdosta kuuseen levinnyt pieni palo oli jo ehtinyt sammua pelastuslaitoksen saapuessa paikalle.

– Ei se aiheuttanut muuta kuin pienen seuranta- ja valvontatehtävän.

Juttua muokattu 18.56. Korvattu otsikosta ja leipätekstistä Vähämaanpuisto Hankkarintiellä. Kyseisessä kohdassa Vähämaanpuisto-niminen katu on jo ehtinyt muuttua Hankkarintieksi.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut