Priorisoinnista on viime aikoina puhuttu erityisesti lääketieteessä ja julkisesti rahoitetun hoidon piirissä. Vanheneva väestö, kallistuva lääketieteellinen teknologia ja lääkkeet sekä ihmisten lisääntyvät vaatimukset johtavat lopulta kestämättömään terveydenhuollon kustannuskehitykseen.
Suuntaus vienee pikkuhiljaa siihen, että toimintaa pitää tehostaa entisestään ja joidenkin hoitojen antaminen lopettaa.Mahdollisia keinoja priorisoinnin toteuttamiseksi on monia. Jotkut keinot herättävät myös ristiriitaisia tunteita.
Yleisimmin on kannatettu sitä, että vain vähäisessä määrin tehokkaita hoitoja rajoitetaan ja tehokkaampiin panostetaan. Toiset taas vastustavat koko priorisointia katsoen sen aiheuttavan epätasa-arvoa hoidettavien potilaiden välille.
– Suomessa ollaan oltu aika valppaita tässä asiassa. Olen itse ollut vahvasti mukana muun muassa priorisointikeskustelussa, joka käynnistyi 20 vuotta sitten. Keskustelussa on ollut tarkoitus löytää keinoja siihen, miten näitä niukkoja resursseja voitaisiin säästää siten, ettei loukata perustuslaissa määriteltyä oikeutta hoitoon, selvittää arkkiatri Risto Pelkonen, 85.Pelkonen myöntää, että priorisoinnissa piilee perustuslaillinen ja moraalinen ongelma.– Luvassa on vaikeita valintatilanteita. Nyt joudutaan esimerkiksi pohtimaan, kuinka paljon kalliin syöpälääkkeen pitäisi lisätä elinaikaa. Mikä saa olla yhden hyvän hoidon tuottaman lisävuoden kokonaishinta? Englannissa se on ehkä 30 000 puntaa ja Hollannissa noin 80 000 euroa, tietää Pelkonen.
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.