Downin syndrooma -diagnoosista alkoi elämää rikastuttava matka – Mai on opettanut perheelleen onnellisuudesta

Hanae ja Marko Mikkolan tytär Mai on tullut isäänsä – hän on tarkka, siisti ja järjestelmällinen. Kuva: Esa Urhonen

Kun lääkäri sulki oven perässään, Hanae ja Marko Mikkola katsoivat toisiaan. Mitä tämä tarkoittaa? oli sillä hetkellä ainoa asia, joka mahtui päähän.

Mai, perheen toinen lapsi, syntyi syyskuun 9:nnen päivän aamuna viisi ja puoli vuotta sitten. Syyskuun 10. päivä lääkäri kävi kertomassa heille, että tytöllä on Downin syndrooma.

Tuoreet vanhemmat olivat ymmällään, sillä lähipiirissä ei ollut ketään, jolla olisi todettu kromosomipoikkeama. Tietoa piti saada nopeasti, ja netissähän sitä riittää.

– Näin monta prosenttia kuolee parikymppisenä, näin monta prosenttia sairastuu leukemiaan... Marko listaa kauhuskenaarioita, joita silmiin osui.

Jos Hanae voisi nyt kertoa sairaalahuoneessa vuorokauden vanhan tyttärensä diagnoosin saaneelle itselleen jotakin, hän kertoisi, ettei ole hätää. Vaikka alussa myrskyää, sen jälkeen on ilon vuoro.

JATKA JUTUN LUKEMISTA NÄKÖISLEHDEN PARISSA

Hanki itsellesi lukuoikeus tilaussivulta. Esimerkiksi 24 tunnin lukuoikeuden voit tilata tekstiviestillä kahdella eurolla.

Mikäli olet jo Länsi-Suomen tilaaja ja olet aktivoinut tilisi verkkopalveluihimme, pääset kirjautumaan näköislehden pariin täällä.

Jos olet jo tilaaja, mutta et ole vielä aktivoinut tiliäsi, voit tehdä sen aktivointisivulla.