Ehkäisevän toimeentulotuen määrä Raumalla laskussa

Apua haetaan usein vasta sitten, kun edessä on sähköjen katkaisu tai häätöuhka asunnosta.

Kuntien myöntämät ehkäisevän toimeentulotuen kustannukset, asiakaskotitaloudet sekä päätösmäärät ovat valtakunnallisesti arvioiden olleet alkuvuonna rajussa kasvussa, näin ilmenee Kuntaliiton erilliskyselyn tuloksista.

Rauma tekee tilastoon poikkeuksen, sillä sosiaalitoimi on myöntänyt kuluvan vuoden kahdeksan ensimmäisen kuukauden aikana ehkäisevää toimeentulotukea 15 375 euroa. Viime vuonna vastaava luku oli 27 288 euroa.– Tässä vaiheessa vuotta olemme myöntäneet sekä täydentävää toimeentulotukea että ehkäisevää toimeentulotukea vähemmän kuin viime vuonna. Entiset toimeentulotukiasiakkaamme asioivat nykyään Kelassa, sosiaalipalvelujen johtaja Leena Kivimäki sanoo.

Kivimäen mukaan sekä täydentävää että ehkäisevää tukea tullaan Raumalla hakemaan usein vasta sitten, kun tilanne on jo kärjistynyt.

– Sähkölaskut on usein maksamatta ja vuokriakin on paljon rästissä. Häätöuhka ja sähköjen katkaisu ovat lähellä. Asiakkaat tulevat siis turhan myöhään hakemaan apua.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut