Euraan aletaan rakentaa liikunta- ja skeittipuistoa elokuussa

Euran kunta on saanut 35 000 euron avustuksen liikunta- ja skeittipuiston rakentamiseen Lounais-Suomen aluehallintovirastolta (avi).

- Elokuussa on tarkoitus alkaa työstää ja syksyn aikana liikunta- ja skeittipuiston pitäisi valmistua Euran urheilukeskukseen, kertoo liikuntapäällikkö Vesa Nuija.

Yhteensä avi myönsi liikuntapaikkojen rakentamishankkeisiin valtionavustusta Varsinais-Suomeen ja Satakuntaan yhteensä 800 000 euroa 14 hankkeelle.

Varsinais-Suomessa avustusta sai kymmenen ja Satakunnassa neljä rakennushanketta. Hakemuksia oli yhteensä 21.

Painopisteenä ovat olleet avustusten myöntämisessä lähiliikuntapaikat, jollaiseksi Eurankin lasketaan.

Eurassa skeittiparkin rakentamisaloitetta on käsitelty ensimmäisen kerran jo maaliskuussa 2016. Molempien puistojen yhteiskustannusarvio on 109 000 euroa.

LUE LISÄÄ KELLO 23.00 ILMESTYVÄSTÄ NÄKÖISLEHDESTÄ

Hanki itsellesi lukuoikeus tilaussivulta. Esimerkiksi 24 tunnin lukuoikeus maksaa vain kaksi euroa.

Mikäli olet jo Länsi-Suomen tilaaja, voit rekisteröityä digipalvelujen käyttäjäksi täällä.