Eurajoen Sunaskeri-saari on yksi Suomen luontolahjoista

Yksityisomistaja lahjoitti suojeltavaksi Kankaanpään Jyräojan, joka on taimenpuro. Kuva: Ilmari Mattila

Suomen juhlavuoden 2017 Luontolahjani Suomelle -kampanjassa kaikkiin 18 maakuntaan oli tavoitteena saada vähintään 100 hehtaaria uusia, maanomistajan omistukseen jääviä, pysyvästi suojeltuja luonnonsuojelualueita. Kokonaistavoite on saavutettu.

Satakunnassa yksityiset tahot rauhoittivat noin 31 hehtaaria ja kohteita oli viisi sekä Varsinais-Suomessa kahdeksan kohdetta ja 150 hehtaaria, tiedottaa Varsinais-Suomen ely-keskus.

Lisäksi kunnat osallistuvat suojeluun yhteensä noin 81 hehtaarin alueelta, Satakunnasta 50 ja Varsinais-Suomesta 31 hehtaaria. Osallistuneet kaupungit olivat Turku, Kaarina, Pori ja Kankaanpää, lisäksi Huittisten kaupungin kohde on vireillä.

Suurin yksityinen kohde oli Koneen Säätiön rauhoittama noin 129 hehtaarin Kullan metsäalue Stormossenin Natura-alueen kupeessa, Kemiönsaaressa.

Satakunnan kohteista löytyy esimerkiksi saari eli Eurajoen Sunaskeri. Kohteen sisältä löytyvä pieni suojelualue on esimerkiksi Jyränojan taimenpuro Kankaanpäässä.