Eurassa ylittyi tulvaraja - Eurajoen virtaama suurempi kuin keväisin

Eurajoessa vettä virtaa niin paljon, että Euran keskustan kohdalla tulvaraja ylittyi lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Itsenäisyyspäivän jälkeen vedenpinta on noussut yli puoli metriä.

| Päivitetty

Erittäin märkä alkutalvi alkaa nyt näyttää, miten paljon vettä oikeastaan on tullut.

Eurajoessa vettä virtaa niin paljon, että Euran keskustan kohdalla tulvaraja ylittyi lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Itsenäisyyspäivän jälkeen vedenpinta on noussut yli puoli metriä.

Alempana Eurajoessa virtaamat ovat suurempia kuin yleensä edes kevättulvan aikaan. Esimerkiksi Paneliankosken kautta kuohuu Suomen ympäristökeskuksen (Syke) vesistötilannesivuston mukaan noin 30 kuutiometriä vettä sekunnissa. Tähän aikaan vuodesta ei paikalta ole yhtä suuria virtaamahavaintoja.

Eurajoen keskustan kohdalla Pappilankoskessa virtaama oli maanantaiaamuna lähes 31 kuutiometriä sekunnissa. Se on roimasti enemmän kuin keskimäärin kevään suurimpien virtaamien aikaan, jolloin virtaama on keskimäärin parinkymmenen kuutiometrin tienoilla.

Virtaamaennusteiden vaihteluväliin mahtuu tammikuulle suorastaan uskomattomia virtaamia. Esimerkiksi Pappilankoskessa voisi ääriennusteen mukaan olla vuodenvaihteessa jopa 75 kuutiometrin sekuntivirtaama. Kyseessä olisi laskennallisesti harvemmin kuin kerran 50 vuodessa tapahtuva ilmiö, eikä sellaista ole Syken tietojen mukaan mitattu paikalta koskaan. Ääriennusteen toteutuminen ei kuitenkaan ole todennäköistä.

Tulviiko teillä? Otitko kuvan poikkeuksellisesta veden korkeudesta järvellä tai runsaasta virtaamasta joessa? Lähetä kuva meille  - julkaisemme kuvista koosteen.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut