HS: Viittä satamaa uhkaa lakko –  Raumallakin muutamia työntekijöitä olisi lakon piirissä

Helsingin Sanomat uutisoi, että viittä vientisatamaa uhkasva lakko alkaisi toteutuessaan 29. tammikuuta.

| Päivitetty

Helsingin Sanomien tietojen mukaan työntekijäjärjestöt AKT ja Merimiesunioni ovat antaneet lakkovaroituksen, joka koskee Oulun, Raahen, Naantalin, Kokkolan ja Rauman satamia. Lakko alkaisi 29. tammikuuta kello 6 aamulla.

Rauman Satama Oy:n toimitusjohtaja Hannu Asumalahti vahvistaa tiedon.

– Pitää paikkaansa. Viisi satamaa, eli Oulu, Raahe, Naantali, Kokkola ja Rauma ovat saaneet lakkovaroituksen, joka on mennyt myös valtakunnansovittelijalle, Asumalahti kommentoi.

Helsingin Sanomien haastatteleman työnantajaosapuoli Avaintan toimitusjohtajan Vesa Laineen mukaan kiistaa koskee noin 25–40 henkilöä. AKT:n kiistasta neuvotteleva sopimussihteeri Juha Anttila ei kommentoi asiaa HS:lle.

Rauman sataman Asumalahden tietojen mukaan Rauman sataman osalta on kyse yhdeksästä työntekijästä.

Länsi-Suomi ei tavoittanut tiistai-iltana AKT:n ammattiosaston Rauman Satamamiesten edustajia kommentoimaan asiaa.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut