Humalaisten auto ajautui ulos tieltä Laitilassa - promillelukemat yli 2,5

Henkilöauto suistui Laitilassa Katinhännäntien ja Vihermäentien risteyksessä ulos tieltä sunnuntai-iltapäivällä.

Ennen kuin poliisi ehti paikalle, auto oli hinattu läheisen talon pihalle. Talolta löytyi vahvasti päihtyneet turkulais- ja laitilalaismies, joista toinen on auton omistaja.

Miehien kertoman ja sivullisten mukaan molemmat humalaiset olisivat ajaneet autoa. Turkulaismies puhalsi 2,57 promillea sekä laitilalaismies 2,98 promillea alkometriin.

Molempia epäillään törkeästä rattijuopumuksesta sekä laitilalaismiestä lisäksi kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, koska hän on poliisitiedotteen mukaan ajokiellossa.

Auto oli poistettu liikennekäytöstä.