Jalkapalloilijoiden vessareissu paljasti, että Uotilan alakoulun purku lähestyy – uusista tiloista ei kuitenkaan ole vielä edes lupausta

Ensi kesänä tätä rakennusta tuskin enää on. Uotilan asukasseuran puheenjohtaja Mika Leino kertoo, että asukkaat ovat kuulleet purkamisen aloittamisesta vain kautta rantain. Kaupungilta hän toivoo parempaa tiedottamista. Kuva: Pekka Lehmuskallio

Alkukuusta Uotilan kentällä pelanneet jalkapallojoukkueet hämmästyivät, kun pelaajat eivät päässeetkään enää totuttuun tapaan käyttämään WC-tiloja ja pukukoppeja Uotilan alakoulussa.

Pelejä katsomassa ollut uotilalainen Marko Nieminen kertoo, että vedet ja sähköt oli katkaistu kiinteistöstä kokonaan. Vierasjoukkueen pelaajat joutuivat lähtemään Kortelan ABC:lle vessaan ennen peliä.

Rauman kaupungin tilapalvelu- ja liikelaitosjohtaja Seppo Heikintalo vahvistaa, että sähkö ja vesi kytkettiin pois päältä jo kesäkuun alussa. Purkutyön tarjouskilpailu on parhaillaan käynnissä.

Toimialajohtaja Tomi Suvanto Rauman kaupungilta sanoo, että töiden on tarkoitus alkaa lokakuussa. Urakka kestänee kevääseen asti.

Uotilalaiset ovat odottaneet päätöstä uuden koulun rakentamisesta jo pitkään. Suvannon mukaan vanhan koulun purkamista ei kuitenkaan kannata pitää suoraviivaisena signaalina siitä, että uutta koulua alettaisiin rakentaa jo pian.

– Kaupungilla on viideksi vuodeksi enemmän kuin tarpeeksi rakennettavaa, Suvanto toteaa viitaten Pohjoiskehän koulun ja Karin kampuksen kaltaisiin isoihin hankkeisiin.

– En näe kovin realistisena edetä sellaisen hankkeen kanssa, jolla on tällä hetkellä toimivat tilat.

Uotilan alakoulu toimii tällä hetkellä väistötiloissa Uotilan palloiluhallin viereisellä kentällä.

JATKA JUTUN LUKEMISTA NÄKÖISLEHDEN PARISSA

Hanki itsellesi lukuoikeus tilaussivulta. Esimerkiksi 24 tunnin lukuoikeus maksaa vain kaksi euroa.

Mikäli olet jo Länsi-Suomen tilaaja, voit rekisteröityä digipalvelujen käyttäjäksi täällä.