”Jokainen asunnoton tuottaa kunnalle tappiota” – asunto ensin -periaatteella säästettäisiin jopa 15 000 euroa asunnotonta kohden

Sininauhasäätiön Koti Kaikille -hankeen projektipäällikkö Leena Rusi kävi tiistaina Toivontalolla. Hän kohtasi siellä muiden muassa raumalaisia asunnottomia. Koti Kaikille -hanke pyrkii vähentämään asunnottomuutta sekä nostamaan asunnottomien äänen kuuluviin yhteiskunnassa. Kuva: Pekka Lehmuskallio

Raumalla on tällä haavaa virallisesti kahdeksan asunnotonta henkilöä. Näitä kahdeksaan ihmistä on pyöritetty Rauman eri tukiasuntopaikoissa viimeksi kuluneen vajaan vuoden ajan. Kahdeksikko jouduttiin sijoittamaan epäsopiviin vaihtoehtoinin, kun Toivontalon tukiasunnoista osa jouduttiin sulkemaan viime maaliskuussa ja kesällä saman kohtalon koki Osmosen talo.

– Tilanne on suoraan sanottuna huolestuttava. Raumalla on vuoden sisällä ajettu alas kaksi asunnottomien asumisyksikköä, eikä tilalle ole tullut uutta. Kyseessä on kaupungin puolelta huonosti hoidetusta asunnottomuuspolitiikasta, toteaa Raumalla vieraillut Sininauhasäätiön Koti Kaikille -hankkeen projektipäällikkö Leena Rusi.

Rauman päihdeongelmaisille suunnattua ensisuojatyyppistä tukiasuntolaa kaavaillaan tulevaisuudessa Sillanpielen toimintakeskuksen yhteyteen. Virallista päätöstä asiasta ei vielä ole.

Toivontalon päivätoiminta ja tukiasumisyksikön palvelupäällikkö Minna Wahlman mukaan tarvittaisiin asunto ensin -mallin tukiasuntoja, joiden avulla kunnat pystyisivät säästämään vuositasolla jopa 15 000 euroa per asunnoton.

JATKA JUTUN LUKEMISTA NÄKÖISLEHDEN PARISSA

Hanki itsellesi lukuoikeus tilaussivulta. Esimerkiksi 24 tunnin lukuoikeuden voit tilata tekstiviestillä kahdella eurolla.

Mikäli olet jo Länsi-Suomen tilaaja ja olet aktivoinut tilisi verkkopalveluihimme, pääset kirjautumaan näköislehden pariin täällä.

Jos olet jo tilaaja, mutta et ole vielä aktivoinut tiliäsi, voit tehdä sen aktivointisivulla.