Juhannusviikolla sinilevähavaintoja sekä merialueilla että sisävesillä

Lämmin sää on edistänyt tällä viikolla sinilevien esiintymistä.

Lämmin sää on edistänyt tällä viikolla sinilevien esiintymistä.

Tyynellä säällä sinilevä kerääntyy pintaan lautoiksi, kun taas tuulisella ja sateisella säällä levää esiintyy lähinnä veteen sekoittuneena tai tuulen yläpuolisille ranta- ja lahtialueille kertyneenä.

Lounais-Suomen alueella on havaittu juhannusviikolla sinilevää neljällä vakioseurantapaikalla: Kemiönsaarella,  Paraisilla ja  Naantalissa sekä Littoistenjärven vakioseurantapaikalla Kaarinassa.

Vakioseurantapaikkojen lisäksi erittäin runsaasti levää on havaittu Merimaskun Kaukolanlahdella Naantalissa.

Sisävesillä Lounais-Suomen levätilanne on ajankohtaan nähden tyypillinen, mutta merialueilla levähavaintoja on keskimääräistä runsaammin suhteessa pitkän aikavälin keskiarvoihin.

Jotkin sinileväesiintymät voivat olla myrkyllisiä ja siksi uimista tulee välttää vedessä, jossa on runsaasti sinilevää.

Silminnähden sinileväinen vesi ei sovellu myöskään juhannussaunaan löylyttely- ja pesuvedeksi eivätkä mahdolliset sinilevämyrkyt tuhoudu vettä keittämällä. Lemmikkieläinten omistajien tulisi olla tarkkaavaisia, sillä sinilevämyrkyt ovat eläimille yhtä haitallisia kuin ihmisillekin.

Levätilannetta sisä- ja rannikkovesialueilla voi seurata Järvi&Meriwiki-palvelusta, johon vakioseurantapaikkojen ja kansalaisten levähavainnot päivitetään valtakunnallisesti. Palveluun voi tallentaa myös omia levähavaintojaan.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut