Kasitie komeilee kauppakamarien tärkeimpänä liikennehankkeena

8-tie on tärkein. Maantieliikenteen sujuvuus on monelle yritykselle keskeinen kilpailutekijä, muistuttaa Rauman kauppakamarin liikennevaliokunnan puheenjohtaja Antti Koukku. Kuva: Jere Grönberg

Kauppakamarit ovat priorisoineet Satakunnan liikennehankkeiden kärjeksi valtatie kahdeksan kehittämisen etenkin Turku–Rauma-osuudella, kertoo toimitusjohtaja Ritva Toivonen Rauman kauppakamarista.

Liikenneyhteyden kehittäminen on olennaista Lounais-Suomen, Rauman ja Porin seutujen sekä koko Satakunnan elinkeinoelämän kehitykselle ja elinvoimaisuudelle.

Laitilan ja Eurajoen pitkään kaavaillut eritasoliittymät on hankkeina nostettu listan ylimmäisiksi. Pitkän ajan tavoitteena Rauman kauppakamarilla on koko osuuden nelikaistaistaminen.

Suomen kauppakamarit julkaisivat torstaina valtakunnallisesti maan liikennekehityksen kärkihankkeet.

Satakunnan ja Rauman kauppakamarien kärki on yhteinen sekä valtatie 8 on keskeinen myös Varsinais-Suomen listalla.
Teollisuutta monipuolisesti palveleva logistiikka pitäisi saada ripeästi rakennettua toimivaksi, toteaa Rauman kauppakamarin liikennevaliokunnan puheenjohtaja Antti Koukku Nurminen Logistics Services Oy:stä.