Kuka oli pääkonna, kun Vanha Rauma aiottiin lanata maan tasalle?

Nämäkin talot oli tarkoitus purkaa uusien komeampien rakennusten tieltä. Kuva: Arkisto/ Esa Urhonen

Tapio Niemen uudessa kirjassa "Näin Vanha Rauma pelastui" kerrotaan miten nykyinen Unesco-kohde oli vähällä joutua puretuksi 1960- ja 1970-luvulla. Ja itse asiassa jo 1800-luvun puolivälissäkin.

E.H. Oksanen oli Rauman kaupunginjohtajana, kun suurin osa Vanhasta Raumasta haluttiin purkaa ja korvata ajanmukaisilla taloilla. Kuva: Arkisto/ Esa Urhonen

Ketkä olivat pääkonnia, Tapio Niemi?

- Kaupunginjohtaja E.H. Oksanen ainakin oli vahvasti jyräämässä, että sileäksi vaan. Täytyy kuitenkin muistaa, että hän varmasti ajatteli kaupunkilaisten parasta. Vanha Rauma oli pahassa alennustilassa, vastaa Niemi.

Hän laittaisikin "konnat" tässä tapauksessa lainausmerkkeihin, sillä omalla tavallaan kaikki raumalaiset olivat yhtä syyllisiä.

- 60-luvulla Vanhan Rauman puolustajat olivat tosi vähissä.

Vanhaa Raumaa ovat uhanneet tulipalot ja sodat. Tuorein uhka on Kanalin partaalle tulossa oleva kauppakeskus, sanoo Niemi.

Tietokirjailija Tapio Niemi kirjansa julkistustilaisuudessa. Kuva: Jere Grönberg

LUE LISÄÄ KELLO 23.00 ILMESTYVÄSTÄ NÄKÖISLEHDESTÄ

Hanki itsellesi lukuoikeus tilaussivulta. Esimerkiksi 24 tunnin lukuoikeus maksaa vain kaksi euroa.

Mikäli olet jo Länsi-Suomen tilaaja, voit rekisteröityä digipalvelujen käyttäjäksi täällä.