Laitakaupungin Lordi on silkkaa viihdettä

Tasalan talviteatteriin valmistuu musikaalikomedia kahden kerroksen väestä.

| Päivitetty

Suurin produktio ikinä on taidettu Tasalan talviteatterissa sanoa harva se vuosi. Tällä kertaa Luvian nuorisoseuran musikaalissa puhutaan kyllä poikkeuksellisen isosta produktiosta.

Siitäkin huolimatta, että Laitakaupungin Lordin musiikki on sovitettu alkuperäisestä yli 30 instrumentista paljon pienemmälle kokoonpanolle ja musikaalin yli 70 roolia on Tasalassa tiivistetty kolmannekseen.

– Silti monella näyttelijällä on tupla- tai triplarooli, sanoo neljättä musiikkinäytelmää talviteatteriin ohjaava Tomi Aalto.

Esityksessä käytettävien pukujen määräkin hipoo yli sataa. Sitä hipoo myös budjetti.

Laitakaupungin Lordi on Suomessa varsin vähille esityskerroille jäänyt musikaali, joka sai ensi-iltansa West-Endillä 1937.

Musiikkikomediassa liikutaan kahden kerroksen väen parissa. Harefordin vanha aatelissuku uhkaa sammua, ellei jostain löydetä perillistä. Viimein sellainen löytyy Lontoon laitakaupungin torilta. Skandaalin hälvettyä aatelisherran lehtolapsesta (Jarkko Mäkelä) ryhdytään tekemään hienoa herraa.

Ohjaaja Tomi Aalto puhuu ”tiukan rytmityksen” komediasta, joka tasapainoilee komedian ja farssin välimaastossa. Luvassa on hänen mukaansa rutkasti tilannekomiikkaa ja verbaalikik-kailua.

– Teksti antaa mahdollisuuden leikittelyyn ja korostamiseen, mutta olemme silti pyrkineet luonnolliseen näyttelijäntyöhön.

Ensi-ilta Tasalan talviteatterissa 26.1.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut