Lakarissa paiskitaan hommia jussinakin - HKScanin tehdas valmistumassa

HKScanin tuotantolaitos valmistuu aikataulun mukaan Rauman Lakariin. Kustannusarviokin on pitänyt hyvin kutinsa.

HKScanin tuotantolaitos valmistuu aikataulun mukaan Rauman Lakariin. Kustannusarviokin on pitänyt hyvin kutinsa.

– Tosi hyvä fiilis. Testivaihe käynnistyy parin viikon sisällä, kertoo HKScanin toimitusjohtaja Jari Latvanen.

Latvanen kehuukin projektitiimiä sekä erityisesti henkilöstöä, joka on tsempannut ja joustanut.

– Koko porukka on vetänyt 110 lasissa. Meillä on käynnissä mittava koulutus, sillä Raumalle tulee valtavasti uutta tekniikkaa ja digiä. Samaan aikaan Eurassa on tuotantoa ajettu normaalivauhtia.Lakarissa asentajat ja HKScanin projektiporukka paistkivat hommia juhannuksenakin, kun tehdasta viimeistellään ja testataan.

Tuotantoa siirretään elokuusta alkaen Eurasta Raumalle. Eurassa tuotanto loppunee kokonaan vasta marraskuussa.

– Markkina kasvaa, eikä tuotanto saa missään vaiheessa nikotella. Kana ei myöskään odota, vaan sitä tulee tehtaalle melkein minuuttiaikataululla. Siksi ajamme kahta tehdasta, kunnes olemme 100-prosenttisen varmoja, että Rauma toimii kunnolla, sanoo Latvanen.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut