Louhi-elokuvan ensiesitys kruunaa Laitilan elokuvaviikon

Elokuvaviikkoa vietetään maalis-huhtikuun vaihteessa

Laitilan 80 vuotta täyttäneen elokuvateatteri Kinon viidettä elokuvaviikkoa vietetään 27.3.-2.4. Viikolle on valittu esitettäväksi elokuvia, jotka eivät ole mahtuneet Kinon viikko-ohjelmistoon. 

Elokuvaviikon erikoisuutena nähdään lyhytelokuva Louhi, Pohjan noita. Se on kalevalaisiin hahmohin pohjautuva säestetty mykkäfilmi, joka on kuvattu pääosin Laitilan Hautvuorella, Louhenlinnassa, Poukan talolla ja Lukujärven rannalla.

Elokuvan on käsikirjoittanut ja ohjannut Lauri Löytökoski. 

Elokuva sai alkunsa syksyllä 2016 esitetyn Louhen neito –näytelmän taustavideoista, joista kasvoi itsenäinen teos. Louhi nähdään seuraavalla viikolla Turussa osana Suomalaisen elokuvan festivaalin ohjelmistoa.

Elokuvaviikon ohjelmassa ovat lisäksi Saattokeikka, Beauty and the Beast, Manchester by the Sea, Moonlight, Smurfs: The Lost Village ja Hidden Figures.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut