Mikkola lähtee tekemään sitä, mistä saarnasi

Marko Mikkola vaihtoi tulossa olleen Satakunnan kauppakamarin toimitusjohtajan työn Laitilaan. Wirvoitusjuomatehdas tähtää nyt Suomen vientiykköseksi panimoalalla.

Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan vientipäällikkönä aloittava Marko Mikkola aikoo tehdä nyt sitä, mistä on aiemmin saarnannut Rauman kauppakamarin toimitusjohtajana.

– Yritysten pitää kasvattaa vientä, jotta Suomen talous saadaan kuntoon. Nyt menen tekemään sitä itse, Mikkola sanoo.

Eurajoelta lähtöisin olevalla Mikkolalla on vankkaa kokemusta kansainvälisten suhteiden hoitamisesta etenkin Aasian suunnalla. Wirvoitusjuomatehtaalla puolestaan etsittiin ihmistä, joka voisi keskittyä vientiin kokopäiväisesti.

– Olen tehnyt vientikauppaa monella toimialalla, lempilapseni on suomalainen elintarviketeollisuus, Mikkola taustoittaa.

– Nyt natsasi kaikki kohdilleen, sanoo Wirvoitusjuomatehtaan toimitusjohtaja Rami Aarikka.

Mikkola jatkaa Rauman kauppakamarin toimitusjohtajana maaliskuun puoliväliin asti. Hänen piti aloittaa Satakunnan kauppakamarin toimitusjohtajana huhtikuun alussa, mutta se pesti jää nyt.

– Hyvin siellä suhtauduttiin päätökseeni, Mikkola vakuuttaa.

Uuden rekrytoinnin myötä Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan tähtäin on selkeä.

– Tavoitteemme on olla Suomen suurin vientipanimo, toimitusjohtaja Aarikka kertoo.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut