Miksei Raumalle rakennettu salia myös urheiluseurojen käyttöön, apulaiskaupunginjohtaja Tomi Suvanto?

Otan monitoimisali on yksi Rauman liikuntapiirien puheenaiheista. Länsi-Suomi esitti kuumia kysymyksiä kaupungin päättäjile.

Rauman kaupunki on rakentamassa Otaan noin kaksi miljoonaa euroa maksavan monitoimisalin, joka tulee pääasiassa lukion käyttöön.

Sali ja siihen liittyvät kysymykset ovat olleet liikuntapiirien puheenaiheena varsinkin sen jälkeen, kun selvisi, ettei salissa voi pelata pallopelejä.

Länsi-Suomi esitti kuumia kysymyksiä Rauman apulaiskaupunginjohtaja Tomi Suvannolle. Miksi ei rakennettu salia, joka olisi tullut myös urheiluseurojen käyttöön?

– Sali tulee myös liikuntaseurojen käyttöön. Vuoroja ei ole vielä jaettu, mutta ajatus on, että Rauman Naisvoimistelijat ja esimerkiksi taekwondon harrastajat saavat tilasta oman ”kotisalinsa”. Se on huomioitu myös salin suunnittelussa, esimerkiksi lisäämällä salin kylkeen viime vaiheessa mattovarasto, Suvanto vastasi. 

Raumalla on 20 liikuntasalia ja neljä budotilaa. Raumalaiset urheiluseurat ovat ilmaisseet huutavan tarpeen uusille sisäliikuntatiloille, varsinkin isommalle salille. Vastaako Otan sali tähän tarpeeseen?

– Muutkin seurat saattavat salia käyttää, mutta RNV on niin iso seura, että uskon iltojen olevan tiivisti heidän käytössään. Se vapauttaa tilaa kaupungin muista liikuntasaleista.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut