Namibian tutkimuslaiva johti moniin hankkeisiin - Samkin projekteilla edistetään muun muassa vientiä eteläiseen Afrikkaan

Samkin Marinam, Maribilia ja vuoteen 2020 jatkuva Maribilis ovat yhteensä noin 2 miljoonan euron tutkimushankkeita.

Tutkimusalus Mirabilis valmistui Rauman telakalta kuusi vuotta sitten.

– Pieni ja nätti laiva, mutta teknisesti haastava, sillä Mirabilis on ensimmäisen luokan tutkimusalus. Esimerkiksi vedenalaisen melun alhaisena pitäminen asetti vaatimuksia. Namibialaiset ovat siihen hyvin tyytyväisiä. He tarvitsivat aluksen kalakannan seurantaan, jotta voidaan määritellä, mitä saa kalastaa ja kuinka paljon. Ryöstökalastus on ongelma Namibian kalaisilla vesillä, kertoo STX Rauman myyntijohtajana toiminut Håkan Enlund.

Mirabilisin rakentaminen pysyi aikataulussa ja budjetissa.

– Niin kuin Raumalla on ollut tapana, Enlund lisää ylpeänä.

Laivan rakentaminen johti moniin suomalais-namibialaisiin hankkeisiin. Ne alkoivat jo rakentamisen aikana.

– Kun aluksen miehistöä tuli Raumalle, havaittiin, etteivät he voi purjehtia laivalla kotiin. Soitto Samkiin antoi vastauksen. Heikki Koivisto ja Meri-Maija Marva lupasivat ratkaisun löytyvän, Enlund muistelee.

Mirabilisin päälliköille räätälöitiin koulutusohjelma puuttuvien sertifikaattien saamiseksi. Namibialaiset olivat päivät telakalla, sitten tunnin vapaalla ja alkuillat Satakunnan ammattikorkeakoulussa.Merenkulun koulutusprojekteja Samk on jatkanut siitä lähtien: Marinam, Maribilia ja vuoteen 2020 jatkuva Maribilis ovat yhteensä noin 2 miljoonan euron hankkeita.

Samkin Namibia-toiminta on laajentunut myös muille aloille, ja hankkeet seuraavat toistaan.

Alkuvuodesta Samk sai esimerkiksi rahaa projektiin, jolla edistetään meriklusterin vientiä eteläiseen Afrikkaan. Ajatus on, että Namibia toimisi ponnahduslautana myös naapurimaiden markkinoille. Erityisen mielenkiinnon kohteena on Walvis Bayn satama, johon on tulossa mittavia investointeja.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut