Nuori toimija -tunnustus laitilalaiselle Lauri Heinoselle

Laitilalainen nuori vaikuttaja, vapaaehtoistyöntekijä ja opiskelija Lauri Heino on yksi Allianssin myöntämän Nuori toimija -tunnustuksen saajista.

| Päivitetty

Laitilalainen nuori vaikuttaja, vapaaehtoistyöntekijä ja opiskelija Lauri Heinonen on yksi Allianssin myöntämän Nuori toimija -tunnustuksen saajista. Heinonen on toiminut eri luottamus- ja vapaaehtoistehtävissä edustaen laitilalaisia nuoria ja ajanut heidän etujaan.

Tunnustus jaetaan hänelle Turussa 19. lokakuuta.

Allianssi jakaa syksyllä 2016 osana Nuorisotyön viikkoa Nuori toimija -tunnustuksia. Tänä vuonna ehdotuksia haettiin avoimella haulla erityisesti yhdenvertaisuuteen liittyen.

Nuori toimija -tunnustus on tarkoitettu kiitokseksi ja kannustukseksi nuorille toimijoille ja heidän hankkeilleen sekä omalla toiminnallaan nuorten asemaa ja heidän toimintaansa edistäneille aikuisille.

Tunnustuspalkinnon nimestä huolimatta sen saaja voi olla yhtä hyvin nuori tai vanha. Yksittäisten henkilöiden lisäksi voidaan palkita myös nuorisoryhmiä tai järjestöjä.Tunnustukset jaetaan Nuorisotyön tulevaisuusfoorumissa ja Nuorista Suomessa -foorumeissa sekä mahdollisesti muissa tapahtumissa Nuorisotyön viikkoon liittyen.

Juttua muokattu 28.10. Nimi korjattu. Oikea nimi on Heinonen, ei Heino.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut