Nyt jo 50 hehtaaria palanut – Santtiolle perustettiin väliaikainen "muonituskeskus", Rantatie on suljettu

Paloalueen arvioidaan olevan jopa 50 hehtaarin laajuinen.

| Päivitetty

Pyhärannan Santtion Maininkitalolle on perustettu väliaikainen "muonitus- ja tiedotuskeskus" maastopaloa pakeneville ihmisille, kertovat Länsi-Suomen saamat silminnäkijähavainnot.

Vt. kunnanjohtaja Katja Törrönen vahvistaa tiedon, mutta sanoo, että idea ei ole lähtöisin kunnan johtoryhmästä.

– Luulen, että kyläläiset itse ovat lähteneet tällaista perustamaan, Törrönen kertoo.

Länsi-Suomen tietojen mukaan poliisi ohjaa ihmisiä poispäin paloalueelta Luhdantien eteläpuolelle. 18.07 lähettämässään tiedotteessa pelastuslaitos arvioi palaneen alueen laajuudeksi jopa 50 hehtaaria.

Poliisi on sulkenut Rantatien liikenteeltä Luhdantieltä Nihtiöön asti. Ihmiset eivät enää pääse lähestymään paloaluetta. Vielä aiemmin tänään liikenne kulki Rantatiellä, vaikka palo oli käynnissä.

Liikenneviraston mukaan liikenne ohjataan kiertämään tien 196 eli Ropantien kautta.

Juttua muokattu kello 0.40: Korjattu tietoa Rantatien tiesulun päätepisteistä.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut