"Olisipa tämä viikko ikimuistoinen" – ripareiden kulta-aika nyt meneillään

Pastori Riitta Granroth vetää riparin ensimmäistä oppituntia. Kirkon uusi rippikoulusuunnitelma korostaa nuorten osallisuutta. Kuva: Pekka Lehmuskallio

Parhaillaan käynnissä oleva palloiluripari on yksi Rauman seurakunnan tämän kesän rippileireistä. Erityisen leiristä tekee se, että viikon aikana nuoret käyvät Pallo-Iirojen järjestämissä treeneissä Otan kentällä. 

– Täällä on paljon jalkapalloilijoita, ja muutama pelaa pesä- ja koripalloakin, Kirsti Kotisalo toteaa.

Leiriläisten ja vetäjien lisäksi onnistuneeseen ripariin tarvitaan myös isosia. Kourallinen nuoria istuu ympyrässä suunnittelemassa iltaohjelmaa.

– Olisipa tämä viikko sellainen, jota moni leiriläinen muistelisi vielä vanhanakin, yksi isosista toivoo.

Uusia tuulia seurakunnan rikkaaseen tapahtumatarjontaan tuo elokuulle sijoittuva Kummin kaa -retki Karvattiin. Pastori Lotta Hatakan mukaan kesärientoihin kaiken kaikkiaan riittää mukavasti tulijoita.

– Ilahduttavan moni raumalainen on löytänyt tiensä esimerkiksi perhepäiviin. Niihin ehtii vielä elokuussakin, Hatakka vinkkaa.

LUE LISÄÄ KELLO 23.00 ILMESTYVÄSTÄ NÄKÖISLEHDESTÄ

Hanki itsellesi lukuoikeus tilaussivulta. Esimerkiksi 24 tunnin lukuoikeus maksaa vain kaksi euroa.

Mikäli olet jo Länsi-Suomen tilaaja, voit rekisteröityä digipalvelujen käyttäjäksi täällä.