Raumalaisen Emmin (nimi muutettu) käytös alkoi yllättäen muuttua 14-vuotiaana. Hän sulkeutui ja laiminlöi omaa hyvinvointiaan.
Tyttö yritti selättää pahaa oloaan muun muassa päihteiden avulla. Tänään hän on parikymppinen nuori nainen, joka on jo vuosia käyttänyt suonensisäisiä huumeita.
Perhe on käynyt taistelua tyttärensä kokonaisevaltaisen hoitopolun puolesta, tuloksetta. Kukaan ei oikein halua ottaa tilanteesta vastuuta.
Tällä hetkellä Emmi on laitoskatkaisuhoidossa. Hän kirjoitti sieltä kirjeen läheisille, joka julkaistaan nyt myös tässä.
Kirje läheisille
Anteeksi kun olen ollut perseestä. Anteeksi kun olen ollut kusipää. Anteeksi kun olin ilkeä. Anteeksi kun aiheutin huolta. Anteeksi kun aiheutin surua. Anteeksi kun satutin.
Haluan olla parempi. En halunnut satuttaa. Olin koukussa. Olin vietävissä... En tajunnut mitä tein. En tajunnut mitä aiheutin. Anteeksi kun aiheutin pelkoa.... menetyksen pelkoa.
Luopumisen tuskaa. Muutuin ihmisenä. Kadotin persoonani. Hukkasin minäni. Turrutin tunteeni. Turrutin tuskani. Turrutin pelkoni. Turrutin suruni.
En uskaltanut tuntea. En halunnut käsitellä tunteitani. Minua pelotti. Pelkäsin itseäni. Pelkäsin tunteitani. Myin sieluni. Myin itseni. Halusin pois...
Päästin paholaisen sisääni. En tiennyt mitä tehdä. En uskonut selviäväni. Alistuin aineen voiman alle. Leikin hengelläni. Olin loppu. En halunnut elää. En jaksanut enää. Olin turta. Jäljellä oli vain kuori. En nähnyt itselläni tulevaisuutta. Näin kuoleman. Odotin vain että, milloin lähden.
Myin kehoni. En enää arvostanut itseäni. Vihasin itseäni. Tapoin sieluani. Koin syvää inhoa itseäni kohtaan. Olin henkisesti hengiltä. Olin ihmisraunio. Elin vain seuraavia vetoja varten. Se söi sieluni. Se söi minäni. Se söi mieleni. Minulla ei ollut enää tippaakaan itsekunnioitusta. Eikä omaa tahtoa. Olin sätkynukke. Olin huumeiden orja. Olin arvoton. Olin syrjäytynyt nisti. Olin huora. Luulin etten enää selviäisi. Luulin etten enää nousisi.
Mutta toisinaan valo pilkahti. En halunnut enää. En halua enää tuottaa surua ja tuskaa. Haluan päästää irti. Haluan itseni takaisin. Haluan elää. Haluan olla ilon ja valon aihe. Haluan selviytyä. En halua olla se joka kuoli nuorena. Enkä se joka veti överit. Se joka ei pystynyt. Minä pystyn. Nousen vielä. Pystyn tähän. En halua olla orja. Haluan päästää irti. Haluan tuntea ilon. Haluan tuntea naurun ja rakkauden. Haluan tuntea onnen.
Ehkä sittenkin. Vielä tulee päivä kun seison omin jaloin. Vielä tulee päivä kun olen ylpeä ja kunnioitan itseäni. Vielä tulee päivä kun elämässäni on sisältöä. Vielä tulee päivä kun rakastan itseäni. Vielä tulee päivä jona vanhempani ovat ylpeitä. Vielä tulee päivä jona veljeni luottaa minuun. Vielä tulee päivä jona näytän. Vielä tulee päivä jona saan kaiken anteeksi. Vielä tulee päivä jona kaikki on hyvin. Vielä tulee päivä kun päästän irti kaikesta tuskasta. Kaikesta pahasta sisälläni.
Minua pelotti. Olin syvällä. Olin pohjalla. Vedin itsetuhoisesti. Yritin lopettaa. Mutta olin heikko. Olin väsynyt. Olin loppu....
En enää tuntenut. En enää välittänyt. En enää edes halunnut. Sitä ihmistä ei enää ollut. Menetin itseni. Tein sen itse. Se oli oma vikani. Tuhosin itseni. Menetin kaiken. Menetin oman tahtoni.
Mietin usein. Miksi jatkaa? Miksi yrittää? Mietin mitä varten?
Luulin ettei ketään välitä. Luulin ettei ketään kiinnosta. Tai ainakin uskottelin niin itselleni
Tein itsestäni hirviön. Minuun sattui. Halusin että kaikki olisi ohi
Toivoin usein etten olisi koskaan syntynyt. Elämä oli tuskaa. Se ei ollut elämää. Koska olin jo kuollut. Myrkytin mieleni. En uskaltanut lopettaa. En uskaltanut päästää irti. Olin tottunut siihen että kaikki oli tuskaa. Tuska toi turvaa. Se oli niin tuttu ja turvallinen tunne. En halunnut tai uskaltanut päästää siitä irti. Olin maassa tai sen alla hyvin syvällä.
Vielä tulee päivä kun en ole katkera. Vielä tulee päivä kun kaikki paha on vain häilyvä muisto menneisyydestä. Vielä tulee päivä jona uskallan taas tuntea. Vielä tulee päivä jona saavutan jotain mistä olla ylpeä. Vielä tulee päivä jona kaikki on ihan tavallista Vielä tulee päivä jona kaikki on vain tylsää.
Kiitos kun olitte tukenani vaikka en sitä vastaan ottanut saatika ansainnut. Kiitos kun ette hyvänneet minua. Kiitos kun välitätte. Kiitos kun jaksoitte uskoa että nousen vielä. Kiitos kun jaksoitte. Kiitos kun ette syytä minua. Teen kaikkeni. Yritän parhaani. Antakaa anteeksi jos vielä kaadun. Kiitos elämästä jonka sain. Vielä tulee päivä jona jaksan. Vielä tulee päivä jona olen vahva.
Teen tämän itseni takia, mutta myös siksi että minusta välitetään. Vielä tulee päivä jona kaikki sirpaleet on kerätty ja kasattu.
Ymmärrän että siinä menee aikaa että saan menetetyn luottamuksen. Ymmärrän että teitäkin pelottaa. Ymmärrän että tämä on teillekkin uutta. Tämä on meille kaikille uutta. Ymmärrän että tekään ette aina osaa tai ymmärrä. Tiedän että haluatte vain hyvää.
En koskaan halunnut satuttaa. Toivon että voimme jatkaa eteenpäin ja vielä joskus ajatella tätä vain muistona.
Olen vain ihminen. On inhimillistä tehdä virheitä, mutta niistä pitää oppia. Olen onnekas kun olen vielä hengissä.
"Tytär ja sisko joka selvisi läpi huumehelvetin"
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.