Poliisin esitutkinta Euran liikekeskuksen palosta valmis

Tältä alue näytti palon jälkeen viime heinäkuussa. Kuva: Esa Urhonen

Poliisi on saanut esitutkintansa valmiiksi Euran liikekeskuksen tulipalosta. Poliisi ei onnistunut saamaan yksityiskohtaista selvitystä tulipalon syttymisestä eikä sen sytyttäjästä viime vuoden toukokuussa.

Esitutkinnan aikana poliisi on kuulustellut kolmea henkilöä, joita epäillään rikoksesta. He ovat kiistäneet heihin kohdistetut epäilyt.

Esitutkinta-aineisto siirtyy syyttäjälle, eikä poliisi tiedota asiasta enempää.

Poliisi aloitti esitutkinnan, koska palolle ei löytynyt luonnollista syttymissyytä ja oli viitteitä tahallisuudesta.

Erään todistajan kertoman mukaan tapahtumapaikalta on tulipalon syttymisen aikoihin, varhain aamulla 20.5. poistunut nuori mies polkupyörällä. Hänen henkilöllisyytensä ja osuutensa ei selvinnyt esitutkinnan aikana.