Puurakentaminen kiinnostaa globaalisti

Raumalaisarkkitehti Jukka Koivula kirjoitti opaskirjan moderniin puuarkkitehtuuriin. Julkaisu esittelee myös hänen omaa kädenjälkeään.

Puuarkkitehtuuri-kirjan kirjoittanut raumalaisarkkitehti Jukka Koivula sanoo puurakentaminen kiinnostavan maailmanlaajuisesti, ei pelkästään metsävyöhykkeellä.

- Puusta on tullut keskeinen rakennustaidon ja -taiteen innovaatioalue. Taitavat suunnittelijat käyttävät mielellään puuta materiaalina ja julkisissa hankkeissa painotetaan sen käyttöä uusiutuvana ja hiiltä sitovana luonnonvarana.

Suomalaiselle puuarkkitehtuurille on Koivulan mukaan tyypillistä luontosuhteen ymmärtäminen.

-Moneen maisemaan ja tilanteeseen sopiikin parhaiten juuri puurakennus.

Koivula kuitenkin muistuttaa, että kaikki puurakentaminen ei vielä ole arkkitehtuuria.

- Puutalohankkeita leimaa edelleen suunnittelun heikko taso.

Koivula kirjoitti puuarkkitehtuurin käsikirjaa viisi vuotta. Kirja tarvittiin, sillä sellaista ei hänen mukaansa aiemmin ole tehty.

Käytännönläheisen oppi- ja käsikirjan tavoite on antaa esimerkkejä hyvästä rakennustavasta ja puurakennusten suunnittelun monista mahdollisuuksista.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut