Quant osti Sataservicen

Raumalla viime vuoden tammikuun lopussa kuvattu Sataservicen toimitusjohtaja Thomas Luther siirtyy Quantin Suomen ja Baltian toimintojen operatiiviseksi johtajaksi. Kuva: Pekka Lehmuskallio

Globaali kunnossapitopalveluyhtiö Quant on ostanut Sataservice Oy:n koko osakekannan.

Sataservice Oy toimii länsi- ja etelärannikolla, myös Raumalla, jossa se on perustettu vuonna 2003. Sillä on Quantin tiedotteen mukaan merkittävä asema kasvavalla elintarviketoimialalla.

Liiketoimintakauppa vahvistaa Quantin markkina-asemaa Suomessa ja Pohjoismaissa.

Sataservice on viimeisten 12 kuukauden aikana tehnyt yli 40 miljoonan euron liikevaihdon reilun 400 henkilön organisaatiollaan ja yli 14 asiakaskohteellaan Länsi- ja Etelä-Suomessa.

Sataservicen yrittäjähenkinen liiketoimintakulttuuri sopii yhteen Quantin toimintatapojen kanssa.

Kaupan myötä Sataservicen operatiivinen organisaatio ja johto siirtyvät Quantille.