Rakennusalan kasvu tasaantumassa Satakunnassa

Kerrostaloja rakennetaan määrällisesti eniten Satakunnassa. Kuva: arkisto/Esa Urhonen

Kerrostaloasuntoja rakennetaan yhä enemmän niin Satakunnassa kuin valtakunnallisestikin.

Vuoden 2017 toisella neljänneksellä Satakunnassa rakennettiin 286 kerrostaloasuntoa. Määrä on viime vuoteen verrattuna 4 prosenttia suurempi.

Myös omakotitalojen ja rivitaloasuntojen rakennusmäärä kasvoi hieman. Sen sijaan rakennuslupia myönnettiin peräti 33 prosenttia viime vuotta vähemmän.

Kaiken kaikkiaan uusien rakennuksien määrä Satakunnassa on jäämässä viime vuoden jyrkkää kasvua selvästi maltillisemmaksi.

Rakentamisen työllistävä vaikutus kuitenkin näkyy yhä, sillä alkuvuoden 2017 aikana rakentaminen on työllistänyt Satakunnassa keskimäärin 7400 henkilöä. Se on noin 2000 henkilöä enemmän kuin viime vuoden alkupuoliskolla.