Rakennustyöt eivät ole haitanneet Rolls-Roycen tuotantoa Raumalla

Kaikkiaan yhtiö tulee käyttäneeksi Rauman investointeihin yli 70 miljoonaa euroa. 

Rolls-Roycen toimistoväki, noin 160 ihmistä, on muutaman viikon totutellut uusittuihin avokonttoritiloihinsa Raumalla. Omat huoneet on vain it-osastolla ja henkilöstöhallinnolla. Kaikki muut työskentelevät avotiloissa, toimitusjohtajaa myöten.

– Neuvottelutiloja on tarpeeksi ja muutama puhelinkoppikin. Hyvin toimii, vakuuttaa toimitusjohtaja Olli Rantanen.

Rakennustyöt jatkuvat Rolls-Roycen tuotantotiloissa. Hiljattain vietettiin uuden korkean hallin harjannostajaisia.

– Katto on 35 metrissä. Vapaata tilaa nosturin koukkuun on 25 metriä, kertoo rakennusyhtiö Skanskan projektipäällikkö Petri Puputti.

Uutta toimistotilaa rakennetaan myös tuotannon toimihenkilöille. Heidän on tarkoitus muuttaa parkkipaikan parakeista sisään tammikuun alussa.– Monta venkslausta on vielä edessä. Projekti jatkuu ensi vuoden lopulle saakka, ja avajaisia vietetään vasta vuoden 2019 puolella, kertoo Rolls-Roycen projektipäällikkö Ulla Ylisäe.

Kaikkiaan yhtiö tulee käyttäneeksi Rauman investointeihin yli 70 miljoonaa euroa. Rakennustyöt eivät ole merkittävästi haitanneet Rollsin omaa tuotantoa.

– Kertaakaan ei ole sanottu, että jotain ei olisi pystytty tekemään remonttimiesten takia. Toki sekin on auttanut, ettei tuotannossa ole ollut huippukuormaa, Rantanen myöntää.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut