Rappukäytävässä ei kannata ravata - tulipalonkaan uhatessa

Kerrostalotulipalon uhatessa rappukäytävään ei kannata lähteä. Rappukäytävässä uhkaa savukaasumyrkytys. Turvallisinta on odottaa apua omassa asunnossa.

Vaikka ihmisen luontainen reaktio on paeta tulta, kerrostalotulipalon uhatessa turvallisin paikka odottaa apua on oma asunto.

Rappukäytävään ei missään nimessä saa poistua, sillä tilastot osoittavat, että kaksi kolmesta palokuolleesta menehtyy savukaasumyrkytykseen. 

Pelastuslaki kieltää yksiselitteisesti kaikenlaisten tavaroiden säilyttämisen kulkureiteillä. Esimerkiksi viattomilta vaikuttavien lastenvaunujen materiaali on syttyessään voimakkaasti savuttavaa. Savu leviää rappukäytävässä ylöspäin vääjäämättä. 

-Jollei omassa asunnossa ole tulipaloa, kannattaa ehdottomasti pysytellä suljettujen ovien takana asunnossa. Mikäli asuntoon tunkeutuu ulkopuolelta savua, tulee soittaa heti hätänumeroon, Satakunnan pelastuslaitoksen Rauman paloaseman valmiusmestari Tiina Kielinen muistuttaa.

JATKA JUTUN LUKEMISTA NÄKÖISLEHDEN PARISSA

Hanki itsellesi lukuoikeus tilaussivulta. Esimerkiksi 24 tunnin lukuoikeuden voit tilata tekstiviestillä kahdella eurolla.

Mikäli olet jo Länsi-Suomen tilaaja ja olet aktivoinut tilisi verkkopalveluihimme, pääset kirjautumaan näköislehden pariin täällä.

Jos olet jo tilaaja, mutta et ole vielä aktivoinut tiliäsi, voit tehdä sen aktivointisivulla.