Räsänen peruskorjannee Rauman maauimalan - polskinta alkaisi 2018

Rauman maauimala korjattaneen vihdoin vuosien väännön jälkeen. Kuva: Pekka Lehmuskallio

Rauman kaupunginhallituksen esityslistalta selviää, että yrittäjä Riku Räsäsen Suomen Elämyspalvelu Oy ja Rauman kaupunki ovat pääsemässä sopimukseen maauimalan kunnostuksesta.

Neuvottelujen jälkeen kumppanuussopimuksen ehdoista paljastuu, että Fåfängan maauimalan toiminta siirtyisi Räsäsen yhtiölle, joka vastaisi peruskorjauksesta sekä maauimalatoiminnan ylläpidosta.

Kaupunginhallitus käsittelee asiaa maanantaina. Päätösehdotuksen mukaan kaupunki ja Suomen Elämyspalvelu Oy tulevat solmimaan 15 vuoden määräaikaisen käyttöoikeussopimuksen.

Kaupunki osallistuisi osaan kustannuksista ja sitoutuisi hakemaan peruskorjaukseen valtion avustusta. Maauimala maapohjineen on säilymässä kaupungin omistuksessa.

Tavoitteena on, että peruskorjauksen jälkeen maauimala avattaisiin yleisölle keväällä 2018.

Asiasta uutisoi ensimmäisenä Satakunnan Kansa.