Rauman kaupunginteatterin kantaesitys raottaa Risto Rytin siviiliminää

Pertti Koivula vierailee liikemies Alfred Kordelinin roolissa Rauman kaupunginteatterin Rakastunut Ryti -näytelmässä. Lauantaina ensi-iltansa saavassa kantaesityksessä näyttelevät myös Raisa Sorri ja Juha Kulmala. Kuva: Juha Sinisalo

Rauman kaupunginteatterissa lauantaina ensi-iltansa saavan kantaesityksen nimi, Rakastunut Ryti jo paljastaa, että nyt ei ole tehty historiallista tiiliskiveä Suomen viidennestä presidentistä.

– Historialliset henkilöt ja tapahtumat muodostavat kyllä kehyksen, jonka kautta näytelmä kertoo jostain laajemmasta: rakkaudesta, ystävyydestä, vallasta ja vastuusta.

Otto Kanerva on viimeistellyt näytelmän ohjaaja Antti Majanlahden äkillisen kuoleman jälkeen.

– Antti ehti tehdä näytelmälle loistavat raamit ja kehyksen. Hän menehtyi siinä vaiheessa kun esityksen loppuviilaus oli alkanut.

Näytelmässä seurataan Risto Rytin elämää 1900-luvun alkupuolelta sotien jälkeiseen aikaan, usein limittäin. Näytelmän alussa Ryti työskentelee asianajajana Raumalla.

Kantaesityksen käsikirjoitus on Reidar Palmgrenin ja Tapio Liinojan.

Rytiä näytelmässä esittää Jaakko Tohkanen ja hänen tulevaa puolisoaan Gerda Serlachiusta Tiia Ollikainen.

Uutta musiikkia näytelmään on säveltänyt kapellimestari Perttu Suominen.

Rakastunut Ryti -näytelmän ensi-ilta on kaupunginteatterissa 14. 10.

LUE LISÄÄ KELLO 00.01 ILMESTYVÄSTÄ NÄKÖISLEHDESTÄ

Hanki itsellesi lukuoikeus tilaussivulta. Esimerkiksi 24 tunnin lukuoikeuden voit tilata tekstiviestillä kahdella eurolla.

Mikäli olet jo Länsi-Suomen tilaaja ja olet aktivoinut tilisi verkkopalveluihimme, pääset kirjautumaan näköislehden pariin täällä.

Jos olet jo tilaaja, mutta et ole vielä aktivoinut tiliäsi, voit tehdä sen aktivointisivulla.