Rauman kesäteatteri nostaa esille herkän Junnu Vainion

Elisan Hintasaarnaajana tutuksi tullut Heikki Mäkäräinen näyttelee Juha Vainiota Rauman kesäteatterissa. Musiiikkinäytelmän rooleissa nähdään myös laulaja Annika Eklund. Kuva: Henna Junnila

Juha "Junnu" Vainio ei ollut kovin räiskyvä persoona paitsi lyriikassaan. Näin kuvailee Vainiota Rauman kesäteatterin musiikkinäytelmässä esittävä Heikki Mäkäräinen.

Näyttelijän mukaan Vainio oli ihmisenä jopa ujo, vaikka hänestä löytyi kyllä vastapainoksi myös vahvaa omanarvontuntoa.

– Hyvällä tavalla. Junnu tiesi mitä halusi, ja hänen persoonassaan kamppailivat nämä molemmat puolet. Se näkyy myös hänen biiseissään.

Mäkäräinen kertoo hakeneensa rooliin sellaisia puolia sanoittajamestarista, jotka ehkä ovat jääneet julkisuudelta piiloon.

Ohjaaja Mikko Kivinen on kirjoittanut perjantaina ensi-iltansa saavan Sellaista elämä on -musiikkinäytelmän yhdessä Otto Kanervan kanssa.

Kivinen ihailee Vainiota avoimesti, mutta fanitus ei hänen mukaansa ollut peruste näytelmän kirjoittamiselle. Sitä oli Vainion elämä, joka ohjaajan mielestä sisälsi täydellisen draaman ainekset.

Päähenkilön vaiheita avataan näyttämöllä erityisesti laulujen kautta. Monien taiteilijoiden tapaan myös Vainio kirjoitti sanoituksiinsa paljon omaa elämäänsä.

Esityksessä on kapellimestari Tuomas Kesälän johtama livebändi.

Sellaista elämä on -näytelmän ensi-ilta Rauman kesäteatterissa Fåfängassa 15.6.

LUE LISÄÄ KELLO 23.00 ILMESTYVÄSTÄ NÄKÖISLEHDESTÄ

Hanki itsellesi lukuoikeus tilaussivulta. Esimerkiksi 24 tunnin lukuoikeus maksaa vain kaksi euroa.

Mikäli olet jo Länsi-Suomen tilaaja, voit rekisteröityä digipalvelujen käyttäjäksi täällä.