Rauman keskustan yrittäjät eivät pelkää kauppakeskusta

Tradenomiksi valmistunut Tomi Ahto teki kartoituksen Rauman kaupallisen keskustan kaupan ja palvelujen tilanteesta ja kehitysnäkymistä. Kuva: Janne Rantanen

Rauman keskustan yrittäjien ja liiketilojen omistajat eivät pelkää Kanalin partaalle tulossa olevaa kauppakeskusta.

Noin voi summata kyselyn, jossa selvitettiin Rauman kaupallisen keskustan tilannetta ja tulevaa kehitystä.

Vastaajista joka viides odottaa kauppakeskuksella olevan positiivinen vaikutus omaan yritykseen. Vain joka kymmenes pitää kauppakeskusta negatiivisena oman bisneksen kannalta.

Yleisin oli vastaus, jonka mukaan kauppakeskuksella ei ole vaikutusta omaan yritykseen.

- Toimijoiden näkemykset ovat suurimmaksi osaksi positiivisia, arvioi kyselyn Samkin opinnäytetyönään tehnyt Tomi Ahto.

Pientä epävarmuutta tuloksiin kuitenkin sisältyy. Yli 40 prosenttia ei vielä osannut arvioida kauppakeskuksen vaikutuksia.

Toimeksiantajina olivat Rauman Yrittäjät, Rauman kaupunki ja Vanhan Rauman Liikekeskusyhdistys.

LUE LISÄÄ KELLO 23.00 ILMESTYVÄSTÄ NÄKÖISLEHDESTÄ

Hanki itsellesi lukuoikeus tilaussivulta. Esimerkiksi 24 tunnin lukuoikeus maksaa vain kaksi euroa.

Mikäli olet jo Länsi-Suomen tilaaja, voit rekisteröityä digipalvelujen käyttäjäksi täällä.