Rauman päästöt kahdeksassa vuodessa: -35 prosenttia

Hinku-kuntien päästöt laskivat vuosina 2007-2016 keskimäärin 29 prosenttia, joten Rauma kuuluu vähentäjien kärkijoukkoon.

| Päivitetty

Rauman ilmastopäästöt ovat vähentyneet roimasti tällä vuosituhannella. Pudotusta oli peräti 35 prosenttia vuosina 2007-2015, kertoo Suomen ympäristökeskus (Syke).

Kaupunki on mukana Koti hiilineutraalia kuntaa (Hinku) -verkostossa. Siihen kuuluu nyt 36 kuntaa, sillä Hamina päätti liittymisestään tiistaina.

Hinku-kuntien päästöt laskivat vuosina 2007-2015 keskimäärin 29 prosenttia, joten Rauma kuuluu vähentäjien kärkijoukkoon. Edelle pääsivät vain Ii (50%), Kitee ja Lieksa (36%). Lohjan prosentti on sama Rauman kanssa.

Suurimmat päästövähennykset saatiin kunnissa aikaan energiantuotannossa.

Hinku-verkostossa tavoitteena on kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen vuoteen 2030 mennessä 80 prosentilla. Vertailuvuosi on 2007. Syken mukaan kunnilla on hyvät mahdollisuudet päästä tavoitteeseen.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut