Tulipalo vei kaksi ihmistä tarkastettavaksi Pumpputiellä

Pumpputielle tuli illalla hälytys.

| Päivitetty

Pelastuslaitos sai hälytyksen keskiviikkona iltayhdeksän aikaan Rauman Pumpputiellä sijaitsevaan kerrostaloon.

Ylimmän kerroksen asuinhuoneiston keittiössä oli syttynyt tulipalo, josta muodostunutta savua oli päässyt runsaasti myös talon rappukäytävään.

Asunnossa olleet nainen ja mies pääsivät omin avuin turvaan ja heidät vietiin ambulanssilla jatkotutkimuksiin.

Päivystävän palomestarin mukaan palon syttymissyytä ei vielä tiedetä, mutta liekit olivat vahingoittaneet keittiön pöytää ja tuoleja sekä kaapistoa.

– Henkilöt olivat altistuneet savulle, mutta tilanteeseen nähden päästiin vähällä, päivystävä palomestari toteaa.

Hänen mukaansa tilanteessa oli myös onnea, ettei rapussa asuneet muut asukkaat lähteneet savuiseen käytävään.

Juttua päivitetty 21.53.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut