Ruotsin-markkinat ja Suomen lakiuudistus työllistävät Laitilan Wirvoitusjuomatehdasta: "On ideoitu, mutta ei vielä täydellä teholla"

Rami Aarikan mukaan Laitilan tuotekehitykseen vaikuttavat ulkomaan markkinat enemmän kuin Suomen alkoholilain uudistus. Kuva: arkisto/Pekka Lehmuskallio.

Alkoholilain kokonaisuudesta ja alkoholin verotuksen muutoksesta päätetään eduskunnassa lopullisesti tänään.

Ensimmäisen käsittelyn perusteella alkoholilain muutosta ollaan hyväksymässä, mutta kaikkien lainkohtien voimaantulemisen päivämääristä ei maanantaina ollut tietoa.

– Ei ole ihan täysin voinut ennakoida, että miten varaudumme. Jostain olen kuullut, että laki astuisi voimaan maaliskuussa, paitsi että alkoholiprosentin nousu tapahtuisi jo tammikuussa, kertoo Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan toimitusjohtaja Rami Aarikka.

Sosiaali- ja terveysministeriön hallitusneuvos Ismo Tuominen vahvistikin maanantaina Viisi tähteä -verkkosivustolle, että 5,5-prosenttisia alkoholijuomia saa myydä kaupoissa jo 1.1.2018 alkaen.

Kokonaisuudessaan uudet alkoholilait astunevat Tuomisen mukaan voimaan 1.3.2018.

Siirtymäajan arvoituksellisuuden takia Laitilassakaan ei ole erityisesti varauduttu muutokseen.

– Meillä 5,5-prosenttisia tuotteita on valmiina sen verran, mitä Alkon volyymiin myytäväksi on suunniteltu.

Ideointiin vaikuttaa myös se, että kaupoille tulee ilmoittaa valikoimasta reilusti etukäteen. Nyt esimerkiksi valikoimat on ilmoitettu jo ensi vuoden syyskuuhun asti.

– On ideoitu, mutta ei vielä täydellä teholla, Aarikka tiivistää.

Samana päivänä kuin alkoholilakia käsiteltiin ensimmäisen kerran eduskunnassa, sai Aarikka uutisia Ruotsista. Laitilan Wirvoitusjuomatehdas oli voittanut Systembolaget-alkoholikauppaketjun kilpailutuksen ja saa oluttaan myyntiin ruotsalaisten viinakauppojen hyllylle.

Laitilalaista olutta nähdään Systembolageteissa ensi kesäkuusta alkaen.

– Aluksi arvioimme, että vuosiennuste olisi 500 000 litraa. Se onkin nyt ensimmäisen kuuden kuukauden ennuste, Aarikka hämmästelee.

Kysyntä on saanut Laitilan suunnittelemaan myös Ruotsin ruokakauppojen valloitusta. Se tarkoittaisi korkeintaan 3,5-alkoholiprosenttisten juomien tekemistä.

– Ruotsin valloitus sujuu yllättävästi. Emme osanneet kuvitella, että suomalainen olut olisi siellä sen kummemmassa suosiossa kuin ruotsalainenkaan.

JATKA JUTUN LUKEMISTA NÄKÖISLEHDEN PARISSA

Hanki itsellesi lukuoikeus tilaussivulta. Esimerkiksi 24 tunnin lukuoikeus maksaa vain kaksi euroa.

Mikäli olet jo Länsi-Suomen tilaaja, voit rekisteröityä digipalvelujen käyttäjäksi täällä.