Sanamaija Heli Laaksosesta tuli myös taiteen tekijä

Emil Cedercreutzin museo esittelee talvinäyttelyssään kekseliäille pinnoille maalaavan kuvantekijä-Laaksosen.

| Päivitetty

Vuorijalavasta sahattuja pölkkyä, parkkikiekkoja, tulipalossa mustuneita ikkunapuita ja linnunpönttöjä. Heli Laaksosen kuvat ovat syntyneet varsin moninaisille alustoille.

Emil Cedercreutzin museossa Harjavallassa ensi viikolla avautuva näyttely on Raumalla asuvan runoilijan ensimmäinen. Teoksista suurin osa on valmistunut tänä vuonna ja ne on maalattu varta vasten näyttelyyn.

Laaksonen ei sen kummemmin pohtinut teosten teemoja maalatessaan. Merkitykset syntyivät vasta myöhemmin.

– Jokainen työ on ollut myös matka omaan itseeni. Näyttelyn tekemisen myötä olen huomannut, mitkä ympäristöasiat ja yhteiskunnalliset asiat minua vaivaavat. Melkein jokaiseen työhön liittyykin jokin mielipide.

Hänen mielestään teoksia voi tosin katsella myös värikkäinä maalauksina ilman taustalla olevia ajatuksia.

Näyttely rakentuu seitsemän teossarjan ympärille, joilla on paljonpuhuvat nimet, kuten Murheenkryynit, Miälen syävereis, Uutismaalauksi ja Lintukotomaa. Nimillä on olennainen merkitys työn tulkinnalle.

– Niin sanataiteessa kuin kuvataiteessakin nimi on osa teosta.

Rakas, kutsusin meil 100 viarast – Heli Laaksosen maalauksia puulle ja parkkikiekolle -näyttely Emil Cedercreutzin museossa 24.10.2017–25.2.2018.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut