Sataedun yt-neuvottelut päättyivät

Sataedussa toukokuussa aloitetut yt-neuvottelut ovat päättyneet.

Neuvottelut koskivat Satakunnan koulutuskuntayhtymän kaikkia toimintoja ja koko henkilöstöä, lähes 300 henkilöä.

Yt-neuvottelujen tarve johtui ammatillisen peruskoulutuksen rahoituksen rajusta vähenemisestä. Viime vuodesta rahoitus on vähentynyt lähes 14 prosenttia ja vuodesta 2013 noin 30 prosenttia.

Taloudelliset toimintaedellytykset vuosina 2017–2018 edellyttävät 2,3–2,8 miljoonan euron sopeutustoimenpiteitä.

Henkilöstökustannusten lisäksi säästöjä on haettu muun muassa käytössä olevia kiinteistöjä vähentämällä.

Aloitettujen yt-neuvotteluiden enimmäisvähennystarpeeksi ilmoitettiin 35 henkilötyövuotta. Sen jälkeiset henkilökunnan eläköitymiset ja päättyneet määräaikaiset työsuhteet ovat jo vähentäneet henkilökuntaa 19 henkilöllä.

Sataedu irtisanoo enintään 12 henkilöä päättyneiden yt-neuvotteluiden seurauksena ja osa-aikaistaa enintään kaksi henkilöä. Myös muutamat työtehtävien ja -nimikkeiden muutokset ovat mahdollisia.

Koulutuskuntayhtymän johtaja Matti Isokallio uskoo säästötoimien auttavan vakauttamaan tulevien vuosien talouden. Lisää tukea tulevaan tuovat ammatillisen koulutuksen uusi lainsäädäntö ja koulutuksen järjestämislupa.

Satakunnan koulutuskuntayhtymä järjestää Sataedu-nimellä toisen asteen ammatillista perustutkinto-, lisä- ja täydennyskoulutusta. Sataedussa on noin 3 000 opiskelijaa ja henkilökuntaa lähes 300. Sataedun toimipaikat sijaitsevat Harjavallassa, Huittisissa, Kankaanpäässä, Kokemäellä, Nakkilassa ja Ulvilassa. Niiden lisäksi koulutuksia järjestetään Rauman, Tampereen ja Turun toimipisteissä.