Sinilevistä useita havaintoja Lounais-Suomessa

Lämmin sää ja vähäinen tuuli ovat saaneet sinilevät paikoin runsastumaan.

| Päivitetty

Lämmin sää ja vähäinen tuuli ovat saaneet sinilevät paikoin runsastumaan. 

Levää havaittiin seitsemällä vakioseurantaan kuuluvalla järvellä ja yhdeksällä merialueen seurantapaikalla. Viikolla 34 levätilannetietoja saatiin yhteensä 25 seurantapaikalta.

Rauman seudun sisävesistä hieman levää oli kuluneella viikolla Köyliönjärven Yttilänottassa ja Säkylän Pyhäjärvellä.

Merialueilla sinilevähavaintoja on tehty runsaasti Saaristomeren sisäosissa, mutta myös ulkosaaristosta Utön seurantapaikalla havaittiin alkuviikosta hieman levää.

Muualla hieman sinilevää on havaittu muun muassa Kemiönsaaren Hertsbölevikenissä ja Paraisilla Seilissä.

Alkuviikosta merialueiden pintaveden lämpötila oli noin 16–18 astetta ja tuuli kohtalainen, mikä oli suosiollista sinileville. Loppuviikosta tuuli näyttäisi voimistuvan navakaksi ja pintavesi viilentyvän parilla asteella. Lounais-Suomen sisävedet olivat alkuviikosta noin 16–20 asteisia.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut