Uudet veteraaniaiheiset lastenlaulut soivat Finlandia-talossa raumalaisvoimin

Normaalikoulussa valmistui seitsemän kuorosovitusta.

| Päivitetty

Sotaveteraaniliiton juhlavuoden lastenlaulukilpailu huipentuu ensi sunnuntaina Finlandia-talossa.

Rauman Normaalikoulun oppilaista koottu kuoro ja bändi on saanut kunniatehtävän esittää kilpailun parhaimmistoa Lahja Sotaveteraanilta -konsertissa.

Normaalikoulun musiikin lehtori Sonja Siliämaa on sovittanut laulukilpailun kärkikymmenikköön päässeistä kappaleista seitsemän. Normaalikoulun oppilaiden ohella konserttiin on lähdössä säestäjäksi opettajaopiskelijoiden bändi.

Uusissa lauluissa kerrotaan sotaveteraanien kokemuksista monesta eri näkökulmasta, mutta musiikki on modernia.

Siliämaan sovittamista kappaleista vain yksi mahtuu hänen mukaansa perinteiseen kuorolaulukategoriaan, ja valikoimassa on muun muassa tangoa ja räppiosuuksia.

– Lasten ja oma suosikkini kappaleista on Axel Kallandin säveltämä ja Ella Kallion sanoittama Lahja veteraanilta. Se on tyyliltään peruspoppia, joka voisi soida radiossa. Mukana on niin sähkökitarasooloa kuin soololauluakin.

Yhdeksäsluokkalainen Sofia Kaura soittaa konsertissa akustista kitaraa. Hänen suosikkinsa on Tomi Lehtolan Aurinkoinen taivas.– Siinä soitamme kaksi säkeistöä duettona toisen kitaristin kanssa.

Trumpettisooloa soittaa bändissä Jannika Lindroos.

Kuorossa ja bändissä on mukana Siliämaan oppilaita neljännestä luokasta ylöspäin.

Finlandia-talon konsertissa esitellään myös Rauman OKL:n opiskelijoiden kouluille suunnittelema veteraaniaiheinen opetusmateriaali.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut