Vadelmaa saa nyt Satakunnan toreilta ja tiloilta

Tuomisen tilalla Kiukaisissa odotetaan tänä kesänä hyvää vadelmasatoa. Marjojen poiminta aloitettiin viime viikolla.

Euran Kiukaisissa sijaitsevalla Tuomisen tilalla on vadelmaa poimittu noin viikon verran. Tilaa viljelevän Merja Peltosen mukaan sadosta odotetaan hyvää.

– Laatu on ykköstä. Näkee, että tulee hyvä sato, Peltonen vakuuttaa.

Peltosen mukaan kausi on vasta alussa, ja vadelmaa saadaan tilalla poimia vielä seuraavat viikot.

– Kausi kestää vielä noin 3–4 viikkoa. Riippuu kuumuudesta, hän arvioi.Tuomisen tilalla viljellään vadelmaa viidettä vuotta. Tilan päätuotteisiin kuuluvat mansikka ja varhaisperuna.

– Vadelma tuli oikeastaan jatkamaan mansikkakautta, jotta poimijoille riittäisi töitä pidempään.

Nyt vadelmaa kasvatetaan tilalla kahdessa tunnelissa sekä hiukan myös avomaalla, jossa talvi kuitenkin teki tänä vuonna tuhojaan.

Peltonen kertoo, että tilalla on panostettu ennen kaikkea marjojen laatuun. Se näkyy hänen mukaansa myös hinnassa. Loppuviikosta puoli litraa vadelmia lähti mukaan viidellä eurolla.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut