Lappilaiset Helena ja Ari Varjonen ovat toimineet lastensuojelun päivystävänä vastaanottoperheenä monelle kriisitilanteesta tai avohuollon puolelta sijoitukseen tulevalle lapselle.
Vastaanottoperheeseen tuleva lapsi saapuu perheeseen usein nopealla aikataululla, ilman matkatavaroita ja käsitystä tavallisesta arjesta. Lapsi viipyy perheessä yleensä muutamista päivistä kuukausiin.
– Olemme toimineet päivystysperheenä vasta vuoden, mutta pitkäaikaisesta perhesijoituksesta meillä on jo yli 10 vuoden kokemus, Helena ja Ari Varjonen kertovat.
Varjosten tie sijaisvanhemmiksi alkoi vuonna 2002 Rauman kaupungin sosiaaliviraston kautta. Varjoset kävivät tuolloin myös Pride-koulutuksessa, joka antaa valmiudet sijaisvanhemmiksi.
Ensimmäiset Varjosten kotiin sijoitetut lapset tulivat Pelastakaa Lapset ry:n kautta. Tällä hetkellä he toimivat Satakunnan lastensuojelun kehittämisyksikön kautta Porin yhteistoiminta-alueen päivystävänä vastaanottoperheenä.Käytännössä päivystysjärjestelmä toimii siten, että sosiaalipäivystys ottaa yhteyttä päivystysperheisiin ja lapsi tai lapset haetaan sijaiskotiin tunninkin varoitusajalla.
– Kun olemme ykköspäivystäjiä, lähdemme tarvittaessa hakemaan lasta mihin kellon aikaan tahansa. Tässä meidän ringissä toimii viisi perhettä, jotka päivystävät vuorotellen. Välillä meillä on ns. lepoviikko mutta muina viikkoina olemme valmiita ottamaan lapsen päivystysvuorosta riippuen, Helena selvittää.
Lyhytaikaista perhehoitoa antavalta perheeltä edellytetään kykyä toimia kriisitilanteissa, valmiutta sitoutua lapseen, kohdata lapsen tunteita ja reaktioita sekä kykyä luopua hänestä sijoituksen päätyttyä.
Lapsia tulee lyhytaikaiseen sijoitukseen monenlaisista perheistä. Ihmisten yleinen pahoinvointi näkyy selvästi. Päihteet ja mielenterveysongelmat ovat edelleen suurimpia syitä lasten sijoitukseen joutumiselle. Myös uusavuttomuus näkyy nykyään paljon enemmän kuin ennen.
– Kaikki uudet vanhemmat eivät yksinkertaisesti osaa ottaa vastuuta syntyneestä lapsesta niin kuin pitäisi. Vanhaa elämäntyyliä jatketaan ja lapsen huoltaminen jää vähemmälle, Ari pohtii.
Helena ja Ari Varjonen kuvailevat sijaisperheenä toimimistaan elämäntavaksi. Heillä itsellään on kolme aikuista lasta. Lasten kaverit ovat aina olleet tervetulleita, ja ruokapöytään on katettu lisälautasia tarpeen mukaan.Perheen ovet ovat olleet aina avoinna.
– Perheet voivat olla erilaisia mutta lapset ovat aina samanlaisia. He kaipaavat turvaa ja huolenpitoa. Aluksi lapset ikävöivät kovastikin omia vanhempiaan, mutta sitten tilanne yleensä tasaantuu. Säännöllisyys luo turvaa.
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.