Yksi henkilö loukkaantui kolarissa Rauman Lapissa

Onnettomuuspaikalla toista ajokaistaa pidettiin osittain suljettuna ja raivaushetkellä molemmat kaistat olivat kokonaan suljettuina. Kuva: Maija Männistö

Lava-auto ja henkilöauto kolaroivat aamuseitsemältä Rauman Lapissa valtatiellä 12.

Kolarissa oli mukana neljä henkilöä, joista yksi loukkaantui lievästi. Autojen turvarakenteet suojasivat matkustajia törmäyksessä.

Onnettomuus sattui alaspäin viettävällä tieosuudella. Tienpinta oli tapahtumahetkellä erittäin liukas.

- Kunnossapito myöhästyi aamulla ja ajokeli oli haastava. Kun tulimme paikalle, oli tien pinta peililiukas, päivystävä palomestari Jari Eno kuvaili.

Sekä henkilöauto että lava-auto vaurioituivat molemmat kolarissa pahoin. Kolariin osui myös pakettiauto, joka kuitenkin sai vain pienen osuman ja pääsi nopeasti jatkamaan matkaansa. Kuva: Maija Männistö

Onnettomuuspaikalla oli raivauksen aikaan käytössä liikenteenohjaus ja myös kiertotietä käytettiin liikenteen purkamiseen.

- Aamuliikenteessä tien sulkeminen aiheuttaa parissa minuutissa jo kilometrien jonot, Jari Eno kuvaili.

- Raskaalla liikenteellä ja esimerkiksi busseilla on ollut aamun mittaan hankaluuksia liukkaissa ylämäissä, hän jatkoi.

Juttua muokattu 14.11. kello 9.06: Lisätty kuva ja päivitetty tietoja.