Rauman sellutehtaan johtaja ei ole päivääkään katunut uravalintaansa ja on ylpeä työstään. Musta tuomme ratkaisuja isoihin ongelmiin, hän sanoo.
Tämä on kokoisekseen elinvoimainen kaupunki, sanoo toisen polven ydinvoimajohtaja ja Lukko-pomo.
Rauman kokoomusnuorista politiikkaan ponnistaneelle Ylöselle meri on puoli kotia. Atlantin yli hän purjehti samalla kuunarilla kuin isänsä.
Aho myöntää henkilöhaastattelun tuntuvan kuitenkin hieman jännittävältä, koska aiemmissa haastatteluissa hän on vastannut vain työhönsä liittyviin kysymyksiin.Lapsuudessa hän leikki radiotoimittajaa Katri Helenan levyä soittaen, mikä jo enteili…
Palkittu kiinteistönvälittäjä osaa pitää kiinni myös omasta ajastaan.
Pitkän linjan poliitikko on kokenut monet myrskyt niin politiikassa kuin yrityselämässäkin.
Maakuntajohtajalle kertyi melkoinen kontaktiverkosto.Vapaaherrana hän meinaa pysytellä enemmän omissa oloissaan. Hän nauttii luonnosta, varsinkin kun saa välillä kaataa jonkun puun.
Tänä vuonna joulun ytimessä on viesti rauhasta maan päällä, hän sanoo. Maailman myllerrysten keskellä Leppänen kertoo ilahtuvansa arkista asioista.
Lapsuuden kultamaa Toivoselle oli Rauman Lappi. Sinne hän palasi viimeksi marraskuussa hautaamaan isänsä.
Esteellisyysepisodi vuodelta 2017 saa Viitasen huokaamaan syvään. Kauppakeskuksen asemakaava kaatui oikeudessa, ja siitä tuli muutamilta valtuutetuilta kritiikkiä.
Pallo-Iirojen toiminnanjohtaja Janne Koivisto näkee kunnallispolitiikan ja kirkkovaltuustonkin mielenkiintoisina oppimisen paikkoina.
Lapsuudenkotiin Pyhämaan Heinäisissä liittyy paljon muistoja. Aino-Maija Luukkosen lapsuuden tragedia oli orvoksi jääminen. Äidin tunnistamattomaksi jäänyt sairaus vei hänet pitkiksi hoitojaksoiksi sairaalaan, joiden aikana Aino-Maija oli sijoitettuna eri perheisiin.
Nimen takana: Sote-johtajana aloittanut Sari Rantanen kokee palanneensa kotikonnuilleen.