Ydinvoimalan tuotannon jarruttaminen halvan sähkön takia on harvinainen, mutta yleistyvä ilmiö.
Siirretty testi varmistaa uuden ydinvoimalan kyvyn tuottaa sähköä ohi menevän vian jälkeen.
Sähköntuotanto alkaakin ilmoitettua aikaisemmin.
OL3:n vuosihuollon aikataulu on hyvinkin tiedossa. Huoltojen rytmittämisessä pitää ottaa huomioon paitsi Olkiluodossa ja Suomessa, myös muualla maailmassa toimivat laitokset.
Suuria otsikoita Rauma-päivän tapahtumista tuskin kirjoitetaan oman alueemme ulkopuolella. Mutta jopa kansainvälisiin otsikoihin kelpaavaa ja historiankirjoitukseen tallennettavaa Rauma-päivänä tapahtuu naapurikunnan puolella.
OL3 tuottaa nyt noin 14 prosenttia Suomen sähköstä. Teollisuuden Voiman kolmen ydinreaktorin osuus Suomen sähköntuotannosta on nyt noin 30 prosenttia.
Säännöllisen sähköntuotannon aloituspäiväksi on ilmoitettu ensi maanantai.
Koekäytön ydinturvallisuusvaatimukset on täytetty, joten loppusuoran kokeissa on kyse laitostoimittajan ja TVO:n välisistä asioista. Nyt on tarkoitus osoittaa, voidaanko laitosta ajaa häiriöttä pidempiä aikoja.
Ylösajon tahti näyttää olevan hieman verkkaisempi kuin eilen ennakoitiin.
Laitoksen on tarkoitus saavuttaa täysi teho keskiviikkoiltana. Aivan yhtä soittoa sähköä ei kuitenkaan vielä täydellä teholla tuoteta, sillä koekäytön viimeisessä vaiheessa testataan myös säätöominaisuuksia.
Sähköntuotannon ilmoitetaan jatkuvan maaliskuun puolivälissä.
Laitostoimittaja Areva-Siemens-konsortiolta saadun tiedon mukaan säännöllinen sähköntuotanto alkaisi maaliskuun 9. päivänä. Kuten oheinen kaavio kertoo, tuottaa OL3 merkittävän määrän sähköä jo helmikuun koeajon aikana.
Laitos on kärsinyt lukuisista lykkääntymisistä rakentamisensa ajan, ja pieniä viivästyksiä on ollut myös tällä viikolla jatkuneessa koekäytössä.