Lukijoiden enemmistö muistelee, ettei Otanlahden pohjukassa uitu 1950- ja 1960-luvuilla.
Lukija kysyi viime viikon kolumnista: Mihin mahtoi Janne Rantaselta unohtua Paronalho-Kourujärvi-alueen kehittämisen tärkeys?
Lukijoillamme on ainakin kahdenlaisia muistoja lahdenpohjukasta. Kerro sinäkin omasi!
Lahden täyttämiselle olisi oltava painavat perusteet, jotka punnittaisiin lupaprosessissa. Siinä käytäisiin läpi myös esimerkiksi ympäristövaikutukset.
Nyt ymmärretään, että opiskelu- ja työpaikat sekä asunnot eivät riitä pitämään ihmisiä seudulla – saati houkuttelemaan uusia. Eikä vielä sekään, että paikkakunnalta löytyvät peruspalvelut kuten päiväkodit, koulut ja terveysasemat.
Länsi-Suomen verkkokysely kuluvan viikon kuumimmasta paikallispuheenaiheesta keräsi runsaasti vastauksia.
Itse asiassa vastauksissa mielipiteet jakautuivat lähes tasan täytön ja ruoppauksen kesken.
Ilmakuvista ja kartoista näkyy, että rantavesiä ja merenlahtia on peitetty 1950-luvun jälkeen kuuden tai seitsemän Vanhan Rauman verran.
Epäselvää on, kuinka pitkälle merelle päin rantaviiva vietäisiin. Rantatalon yrittäjän mielestä idea on hyvä, sillä uimareita ei ihan hirveästi näy.
Rauma tarvitsee kaupunginhallituksen puheenjohtajan mukaan wau-kohteita, mutta yrittäjäriskillä.
Ensi kesä on jo vahvasti Rauman Makiksen yrittäjien mielessä. Otanlahden ranta-alueella lähellä keskustaa on kesäisin vilkasta, ja sen halutaan olevan entistäkin houkuttelevampi turisteille.
Nuorten hengailutapahtuma OtaChill järjestetään Otanlahdessa 20.
Tilapäinen hulevesien pumppaus jatkuu, samoin tihennetty näytteenotto. Syksyllä arvioidaan, tehdäänkö järjestelystä pysyvä.